Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Lapsilla on pienempi mahdollisuus saada vakava koronaviruksen aiheuttama tauti. Tutkimuksen mukaan salaisuus parempaan vastustuskykyyn vakavaa koronaa vastaan piilee lasten nenissä.
Nenä on ensimmäinen koronaviruksen väylä kehoon. Siksi tutkijat halusivat selvittää, mitä nenässä tapahtuu, kun virus on päässyt limakalvoille.
Laboratoriotesteistä paljastui, että ikääntyneiden nenistä kerätyissä solunäytteissä oli 100 kertaa enemmän koronavirusta muutama päivä viruksen tarttumisen jälkeen kuin lapsilta otetuista näytteistä, kertoo BBC.
Löydös voi selittää, miksi korona aiheuttaa vakavaa tautia herkemmin vanhuksille ja miksi toisaalta lapset sairastuvat vain hyvin harvoin taudin vakavaan muotoon.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Tutkijat analysoivat nenän limakalvoilta otettuja perusterveiden ihmisten solunäytteitä kolmesta eri ikäluokasta: alle 12-vuotiaista, 30–50-vuotiaista ja yli 70-vuotiaista.
Tämän jälkeen tutkijat kasvattivat nenistä kerättyjä soluja laboratoriomaljoissa ja tartuttivat niihin koronaviruksen.
Kolme päivää koronaviruksen tartuttamisen jälkeen nenän epiteelisoluviljelmiä tutkittiin mikroskoopilla.
Näytteistä oli nähtävissä, että lasten solut suojautuivat nopeasti virusta vastaan ja vähensivät viruskuormaa, kertoo BBC.
Suojautumismekanismi ei ollut yhtä tehokas keski-ikäisten solunäytteissä, ja yli 70-vuotiailta otetuissa solunäytteissä virusta löytyi kolme päivää tartunnasta enemmän kuin nuorempien solunäytteistä. Lisäksi virus oli aiheuttanut yli 70-vuotiaiden soluille enemmän vaurioita.
Tutkimuksen johtaja ja Lontoon College -yliopiston apulaisprofessori, tohtori Claire Smith kertoo BBC:lle, että ikä vaikutti nenän solujen tasapainoon, mikä johti haitalliseen, toimintahäiriöiseen korjausprosessiin ikäihmisillä.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Tutkijat arvelevat, että koronavirus aiheutti enemmän haittaa ikäihmisten nenän epiteelisoluille, koska pidemmän aikaa eläneet ovat elämänsä aikana ehtineet altistua enemmän eri viruksille ja saaneet enemmän infektioita kuin lapset, kertoo BBC.
Riski sairastua vaaralliseen koronaan kasvaa iän myötä, minkä vuoksi yli 75-vuotiaille, samoin kuin kaikille heikentyneen immuunijärjestelmän omaaville, tarjotaan edelleen rokotetta koronavirusta vastaan.
Tutkimus toteutettiin ensimmäisen koronavirusaallon aikana ja nenäsolunäytteet kerättiin helmikuussa 2020. Siksi tutkimus ei kerro, miten keho reagoi koronaviruksen muihin variantteihin, kuten Omikroniin, kertoo BBC.
Lähteet: BBC, Nature Microbiology
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää