Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Tutkijat pitävät tuloksia huojentavina, sillä koronaviruksen pelättiin vaurioittavan potilaiden immunologista muistia tuhkarokkoviruksen tapaan.
Koronavirustartunnan aiheuttama covid-19-tauti ei näytä vaurioittaneen pysyvästi siihen sairastuneiden immuunipuolustusjärjestelmää.
Asian totesivat Helsingin yliopiston tutkijat, joiden artikkelit on julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa Pathogens and Immunity ja Virus Research.
Yliopiston tiedotteessa tutkijat pitävät tuloksia huojentavina.
Uudentyyppisen koronaviruksen vaikeasti sairastuttamien potilaiden veressä havaittiin tiettyjen valkosolujen vähentymistä, minkä pelättiin kielivän siitä, että tauti vaurioittaisi potilaiden pitkäaikaista immunologista muistia tuhkarokkoviruksen tapaan.
Yliopiston tiedotteessa kerrotaan jo vanhastaan tiedetyn, että tuhkarokkovirus kykenee tartuttamaan ja tappamaan valkosoluja suoraan. Seurauksena aikaisemmin kertynyt immunologinen muisti esimerkiksi lapsuudessa saatuja rokotteita kohtaan heikkenee tuhkarokon jälkeen.
– Akuutin covid-19-taudin aikana on havaittu, että varsinkin vaikeassa tautimuodossa veren tietyt valkosolut ovat vähentyneet, ja siitä syntyi huoli, että aiheuttaako covid-19-infektio samanlaisia vaurioita kuin tuhkarokko, sanoo tiedotteessa tutkija Eliisa Kekäläinen.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Suomalaistutkimuksen tulokset tukevat päätelmää, ettei akuutti koronavirusinfektio suoraan vaurioita solu- tai vasta-ainevälitteistä immuunipuolustusta.
– Toki lisätutkimuksia tarvitaan, mutta tuloksemme tukevat epidemiologisia havaintoja siitä, että infektioherkkyys ei ole lisääntynyt suoraan covidin takia, Kekäläinen sanoo.
Jos pandemian aiheuttanut koronavirus olisi tehnyt tuhkarokon tapaan vaurioita potilaiden immuunijärjestelmään, olisi rokotetehosteita mahdollisesti pitänyt antaa enemmän, tiedotteessa kerrotaan.
Suomalaistutkimuksen kerrotaan kattaneen laajan kirjon erilaisia potilaita pitkällä seuranta-ajalla, eli tulosten uskotaan heijastavan taudin koko kirjoa. Aikaisemmat tulokset ovat keskittyneet sairaalahoitoa vaatineisiin potilaisiin, mutta suomalaistutkimuksessa oli mukana ihmisiä, jotka eivät joutuneet sairaalaan.
Nyt julkaistussa tutkimuksessa ei tarkasteltu potilaita, joilla on koronavirustaudin jälkeen ollut pitkittyneitä oireita. Kekäläisen tutkimusryhmä keskittyy jatkotutkimuksissa näihin potilaisiin.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
Lataa lisää