Yhdysvaltojen tiedustelulähteiden mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin ei todennäköisesti määrännyt oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin kuolemaa, raportoi yhdysvaltalaislehti The Wall Street Journal (WSJ).
WSJ:n haastattelemien Yhdysvaltojen tiedustelulähteiden mukaan on epätodennäköistä, että Vladimir Putin olisi määrännyt Aleksei Navalnyin kuoleman helmikuussa.
Navalnyi kuoli helmikuun puolivälissä vankileirillä Siperiassa, missä hän oli suorittamassa poliittisena pidettyä 19 vuoden tuomiotaan. Hän oli kuollessaan 47-vuotias.
Liittolaiset ja lähipiiri ovat sanoneet Putinin määränneen Navalnyin murhan. Navalnyin lesken Julija Navalnajan mukaan hänen miestään myös kidutettiin vankilassa ennen tämän kuolemaa. Lähipiiri on myös vakuuttanut voivansa todistaa väitteensä.
Kremlillä on kaikesta huolimatta vastuu
Kreml on kiistänyt Venäjän hallinnon liittyvän millään tavalla Navalnyin kuolemaan. Sen sijaan Putin on kertonut Venäjän hallinnon valmistelleen vanginvaihtoa, jossa Navalnyi olisi luovutettu länteen. Ehtona vanginvaihdolle oli, että Navalnyi ei koskaan palaisi Venäjälle.
– Washington ei kuitenkaan poista Venäjän johdon vastuuta Navalnyin kuolemasta, WSJ kirjoittaa Reutersin mukaan.
Taustalla on Navalnyin kohtelu vuosien ajan ennen hänen kuolemaansa. Vuonna 2020 Navalnyi myrkytettiin neuvostoaikaisella hermomyrkyllä. Navalnyi palasi Venäjälle vuonna 2021 toivuttuaan ensin Saksassa. Hänet pidätettiin heti saapumisensa yhteydessä. Ennen kuolemaansa hän ehti virua vankilassa yli kolme vuotta.
WSJ:n mukaan päätelmä Putinin osallisuudesta on ”laajasti hyväksytty tiedusteluyhteisössä, mukaan lukien Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:ssa, kansallisen tiedustelupalvelun johtajan toimistossa sekä ulkoministeriön tiedusteluyksikössä.” Reuters ei ole pystynyt itsenäisesti vahvistamaan WSJ:n tietoja.
WSJ:n mukaan Yhdysvaltojen tekemä päätelmä perustuu laajaan tietoaineistoon, josta osa on salaista tiedustelutietoa. Keskeinen osa päätelmää on Navalnyin kuoleman ajankohta vain hieman ennen Venäjän maaliskuussa järjestettyjä presidentinvaaleja. WSJ:n lähteiden mukaan Navalnyin kuolema loi varjon Putinin uudelleenvalinnalle.
Navalnyin tiimin päällikkö ja läheinen liittolainen Leonid Volkov piti Yhdysvaltojen päätelmiä ”naiiveina ja naurettavina”, WSJ kirjoittaa.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
18:10
Nainen löytyi hukkuneena Lestijärvellä
-
18:02
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – edessä kriittiset tunnit
-
18:01
Jukka Jalonen yllättyi MM-kisojen häkellyttävästä käänteestä – "Ei olisi tullut mieleenkään!"
-
17:57
Valvontaisku Helsinki-Vantaan lentokentän "villeihin" takseihin – näin kävi
-
17:55
Tuhkimojoukkue varmisti Mestarien liiga -paikan – sitä ollaan viemässä pois
-
17:46
Oikeuskansleri edellyttää yhä useita muutoksia käännytyslakiin
-
17:45
Kuningas Charlesin uusi muotokuva sai täystyrmäyksen
-
17:33
Viini paljastui vedeksi Alkossa
-
17:27
Jymy-yllätys! Maajussi-Ville ja maajussi-Pinja viihtyvät yhdessä: "Kevättä on rinnassa"
-
17:26
Iisalmessa kiväärillä ampunutta poikaa epäillään tapon yrityksestä
-
17:25
Orpo kommentoi MTV:lle Slovakian pääministerin ampumista: "Toivottavasti hän selviää"
-
17:18
Snookersuuruus Dene O'Kane kuollut traagisen onnettomuuden seurauksena
-
17:17
Kiivat taistelut jatkuvat rajan pinnassa Ukrainassa – Harkovan kaupunkia ei olla evakuoimassa
-
17:02
Peter Forsberg paljasti liikaa – aikoo rikkoa sääntöjä: syynä 9-vuotias tytär
-
16:50
Näin paljon suomalaiset äänestivät Euroviisujen finaalissa: "Aika normaali määrä"
-
16:46
Tällaisen rahapotin Olympiakomitea jakaa jääkiekolle
-
16:35
Suuri ajojahti jatkuu Ranskassa – asemiehet ja "Kärpänen" edelleen kateissa
-
16:32
Onko kirkko valmis homoliitoille? Pappien enemmistö kannattanut jo vuosia, kirkon päättäjät eivät vieläkään – MTV seuraa kirkolliskokousta
-
Lataa lisää