Vankiloista sotimaan värvätyt vangit korostuvat väkivaltarikostilastoissa sodasta kotiutumisen jälkeen.
Ukrainasta palanneet venäläissotilaat ovat syyllistyneet satoihin vakaviin rikoksiin, kertoo riippumattoman venäläisuutissivusto Vertskan raportti.
Toimittajat keräsivät tiedot yhteensä 84 väkivaltaisesta rikoksesta, joissa tekijänä oli Ukrainan rintamalta palannut sotilas.
Kuolonuhreja oli yhteensä 107 ja vakavia loukkaantumisia yli 100. Henkirikoksista 55 olivat murhasyytteitä, 18 tappo- tai kuolemantuottamussyytteitä, ja lisäksi liikennerikokset olivat johtaneet 11 kuolemaan.
Kahdessa tapauksessa entiset sotilaat olivat houkutelleet alaikäisiä käyttämään huumeita, mikä oli johtanut kahden alaikäisen kuolemaan.
Yli puolet näistä väkivaltaisten rikosten tekijöistä oli vankiloista värvättyjä vankeja, jotka oli armahdettu heidän palveltuaan rintamalla. Loput olivat sopimussotilaita tai tavallisia varusmiehiä.
Useimmat ex-vangeista olivat ennen sotaan lähtöään taparikollisia, jotka oli tuomittu useista rikoksista.
Myös New York Times kirjoitti huhtikuun alussa entisten vankien korostuvan väkivalta- ja seksuaalirikostilastoissa rintamalta paluun jälkeen.
Maaliskuussa riippumaton venäläismedia Meduza uutisoi 35-vuotiaasta venäläissotilaasta, joka työskentelee nykyään lasten parissa opettamassa lapsille kouluissa "patriotismia".
Hänet oli aiemmin tuomittu murhasta ja häntä on syytetty lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksista.
Venäjän asevoimien arvioidaan värvänneen yli 10 000 vankia sotimaan Ukrainassa. Houkuttimena on käytetty rahapalkkiota ja armahdusta palveluksen jälkeen.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Meduzan mukaan kaksi Venäjän asevoimien palveluksessa olevaa sotilasta on pidätetty ainakin neljän siviilin murhasta miehitetyn Hersonin alueella.
Venäläislehti Kommersantin mukaan toinen pidätetyistä sotilaista on useista murhista ja huumerikoksista aiemmin tuomittu mies.
Lehden mukaan sotilaat murhasivat neljä siviiliä Podo-Kalinovkan ja Abrikosovkan kylissä, mukaan lukien Abrikosovkan miehityshallinnon johtajan Lyubov Tymchakin.
Tiedot uhrien määrästä vaihtelevat. Venäläisen uutistoimisto RIA Novostin mukaan pidätettyjen epäillään olevan osallisena seitsemään murhaan.
Miesten kerrotaan polttaneen useita taloja Hersonissa peitelläkseen rikostensa jälkiä. Kommersantin mukaan miehet kuuluivat 144. moottoroituun kivääriprikaatiin, mutta asevoimien lähde on kiistänyt tämän RIA Novostille.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää