Yksi eduskunnan pääovista on joutunut ilkivallan kohteeksi. Tekijä on tiedossa ja rikosilmoitus tehty, eduskunnasta kerrotaan MTV Uutisille.
Sekava henkilö vahingoitti yhtä Eduskuntatalon pääovista viime sunnuntaina iltapäivällä.
Oveen syntyi kaksi rujoa jälkeä.
– Tekijä on tiedossa, hänet tavoitettiin pian teon jälkeen. Meidän käsitys on, että se on ollut spontaani päähänpisto, eduskunnan viestintäjohtaja Rainer Hindsberg kertoo MTV Uutisille sähköpostitse.
– Kyseessä ei kuitenkaan ollut poliittinen mielenilmaisu tai esimerkiksi talon edessä olleen mielenosoituksen lieveilmiö.
Eduskunnan turvallisuusesimies Lasse Jartin mukaan ilkivallan suoritti yksittäinen "sekava" henkilö, joka oli napannut mukaansa betoninpalan läheiseltä Kansallismuseon työmaalta.
– Asiasta on tehty rikosilmoitus, Jartti kommentoi sähköpostissa.
Pääovet sijaitsevat Mannerheimintien puolella portaiden päässä Eduskuntatalon kuuluisien pylväiden yhteydessä.
Eduskuntaan kohdistuva näkyvä ilkivalta on harvinaista.
Eduskunnan täysistunto jouduttiin viime syyskaudella keskeyttämään kahdesti mielenosoitusten takia. Joulukuussa mielenosoittajat heittelivät yleisölehteriltä kansanedustajien päälle leikkirahaa, ja marraskuussa mielenosoittajat huusivat iskulauseita Palestiinan ja tulitauon puolesta.
Juttua korjattu kello 11.16. Jutussa kommentoi turvallisuusesimies Lasse Jartti, ei turvallisuusjohtaja Jaarti.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää