Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
SM-liigaseura Helsingin IFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen on irtisanoutunut. Seura tiedotti asiasta torstaina.
HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelainen jättää tehtävänsä runsaan kuuden vuoden jälkeen. Salmelaisen aikana HIFK saavutti SM-liigassa kaksi pronssimitalia ja kolme neljättä sijaa mutta ei yltänyt kertaakaan finaaleihin.
– Nyt on hyvä aika vaihtaa vetäjää. Päätös ei ollut helppo. Olen henkeen ja vereen HIFK ja rakastan tätä seuraa, mutta koen että muutos tekee hyvää sekä minulle että seuralle, Salmelainen kertoo.
HIFK:n mukaan uuden urheilujohtajan rekrytointiprosessi on käynnistetty.
Joukkueen päävalmentajana on toiminut seuralegenda Ville Peltonen vuodesta 2021 lähtien.
Salmelaisen ohella julkista kritiikkiä HIFK:n otteista saanut Peltonen teki viime lokakuussa jatkosopimuksen seuran kanssa. Kontrahti pitää hänet IFK:ssa kevääseen 2026 asti.
HIFK:n kausi päättyi tänä keväänä kitkerästi puolivälierissä Pelicansia vastaan. Ottelusarja venyi HIFK:n 0–3-tappiotilanteesta lopulta seitsemänteen peliin, jossa aina finaaleihin asti yltänyt lahtelaisjoukkue oli parempi maalein 4–3.
Kovilla panostuksilla ja nimekkäällä ryhmällä kauteen lähteneen HIFK:n runkosarjasijoitus päättyneellä kaudella oli kuudes.
Salmelainen kuvaili vuosi sitten IFK:n ryhmän kaudella 2023–2024 olevan hänen aikansa kovin.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
Lataa lisää
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
Lataa lisää