Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoo viestipalvelu X:ssä, että kansanedustaja Timo Vornanen on vapautettu ja että Vornaseen on saatu yhteys.
Harri Vuorenpään mukaan tapahtumien kulku on edelleen epäselvä.
–Ymmärrettävästi emme pysty, emmekä voi olla tutkinnan osapuoli. Poliisi hoitaa tutkinnan ja toivomme heille työrauhaa, Vuorenpää kirjoittaa.
Vuorenpää kertoo STT:lle, että Vornaseen oli yhteydessä perussuomalaisten eduskuntaryhmän edustaja.
– En oikeastaan halua lähteä sen enempää avaamaan, koska tässä on kuitenkin tutkinta edelleen kesken ja haluamme jättää poliisille työrauhan, Vuorenpää sanoi STT:lle.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Helsingin poliisi kertoi tänään lauantaina, että kaupungin keskustassa oli ollut perjantaina aamuyöllä ampumistapaus.
Poliisi kertoi pidättäneensä 54-vuotiaan miehen, jota epäillään henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta.
Vuorenpään mukaan kyseessä on Vornanen. Poliisi ei ole vahvistanut epäillyn henkilöllisyyttä.
Poliisi kertoi lauantaina keskipäivällä, että pidätetty vapautetaan, kun tarvittavat esitutkintatoimet on tehty.
Seiska uutisoi perjantaina, että Vornasta epäillään ammuskelusta Helsingin yössä.
MTV Uutiset ei ole tavoittanut Vornasta kommentoimaan asiaa.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Larkio kertoo MTV Uutisille, että Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintola Ihkussa oli tullut puolenyön jälleen 54-vuotiaan miehen ja ravintolassa olleen työseurueen kanssa riitaa jostain.
– Siinä oli ollut jotain suusanallista riitaa ja tönimistä. Neljän aikaan mies ja osa seurueesta poistui ravintolasta. He olivat ulkopuolella seisoskelemassa ja juttelemassa, ja jonkin ajan päästä heille tuli riitaa.
– Tapahtumat johtivat siihen, että 54-vuotias otti esiin ampuma-aseen ja ampui maahan.
Tiedot tilanteesta perustuvat Larkion mukaan valvontakameran videotallenteeseen.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Larkio kertoo, että kun mies otti aseen esille, sen piippu osoitti seurueen jäseniä, mutta sitä ei ollut varsinaisesti tähdätty heitä kohti.
Kaikkiaan ravintolan ulkopuolella ja aseen piipun ulottuvissa oli Larkion mukaan miehen lisäksi pari–kolme ihmistä, sekä naisia että miehiä.
Kuulusteluissa selvitellään vielä sitä, osoitteliko mies seurueen jäseniä tietoisesti vai vahingossa.
– Sanotaan, että (valvontakameratallenteesta) selviää, että ei siinä tähtäämällä osoitettu ketään.
Larkio ei ota kantaa aseeseen tai siihen, oliko ase miehen mukana luvallisesti. Hän ei avaa myöskään sitä, miten mies on suhtautunut tapahtumaan kuulusteluissa.
Poliisioperaatio ei Larkion mukaa poikennut normaalista vastaavassa tilanteessa.
Lue myös: Kansanedustaja Vornanen on pitkäaikainen ampumaharrastaja – aloitti metsästyksen 15-vuotiaana
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Larkio kertoi iltapäivällä poliisin päästävän 54-vuotiaan miehen vapaaksi, kun häneen liittyvä esitutkinta on valmis.
– Näkemys on se, että tämän päivän aikana, Larkio totesi.
Poliisi tulee kuulemaan tapauksessa myöhemmin myös lukusia muita ihmisiä. Larkion mukaan niin sanotut keskeiset ihmiset on kuitenkin jo saatu kuulluksi.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää