Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo MTV:lle, että työeläkeiän nostaminen uusilla päätöksillä ei juuri nyt ole ajankohtaista. Tulevina vuosina eläkkeelle jäädään joka tapauksessa myöhemmin päätöksellä, joka tehtiin edellisen eläkeuudistuksen yhteydessä vuonna 2017.
Keskustelu suomalaisesta eläkejärjestelmästä on käynyt kuumana viime viikkoina. Hallitus on toteuttamassa kolmen miljardin euron verran sopeutustoimia, joista kaksi miljardia tehtäisiin menoleikkauksilla ja miljardi veronkorotuksilla.
Eläkkeisiin ei kuitenkaan vielä ole kohdistettu suoria leikkauksia.
Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto kommentoi asiaa MTV:n Uutisextran haastattelussa. Hänen mukaansa eläkejärjestelmä on tällä hetkellä vahvemmassa kunnossa kuin valtiontalous kokonaisuutena.
Mahdolliseksi riskiksi Murto näkee Suomen heikon talouskehityksen, joka voisi jatkuessaan nakertaa eläkekertymiä. Eläkeiän nostoon hän ei kuitenkaan näe tällä hetkellä tarvetta, sillä eläkeikä on jo nousemassa edellisen eläkeuudistuksen päätöksillä.
– Siinä on rakennettu mekanismi, joka nostaa eläkeikää kohtalaisen automaattisesti. Siinä mielessä yksi päätös on jo tehty. Tehdäänkö sen päälle joskus seuraavina vuosikymmeninä, se on varmaan pohdinnan paikka.
– Mutta keinovalikoimassa juuri nyt, sen edellisen eläkeuudistuksen päätöksen takia, se [eläkeiän nosto] ei ole kärkilistan asia, Murto sanoo.
Edellinen eläkeuudistus toteutettiin vuonna 2017, jolloin päätettiin esimerkiksi vanhuuseläkkeen alarajan nousevan vuoteen 2025 mennessä vaiheittain 65 ikävuoteen. Vuodesta 2027 alkaen eläkeikä sidotaan elinajanodotteeseen.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) totesi huhtikuun alkupuolella ennen kehysriihen alkua, että menoleikkauksia voi olla vaikea saada kasaan koskematta eläkkeisiin. Hän sanoi myös pitävänsä välttämättömänä, että eläkeikää nostetaan jatkossa.
Lue lisää aiheesta: Purra HS:lle: Eläkkeistä pakko leikata
Uusia eläkepäätöksiä tuskin on luvassa vielä lähikuukausina, sillä työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä selvittää jo tällä hetkellä eläkejärjestelmän uudistamista. Työ on tarkoitus saada valmiiksi tammikuun loppuun 2025 mennessä.
Luvassa on todennäköisesti pieniä ja asteittaisia muutoksia.
Yhtenä vaihtoehtona pidetään työeläkeyhtiöiden yli 240 miljardin euron sijoitusvarallisuuden riskin kasvattamisen maltillisesti. Käytännössä tämä tarkoittaisi osakepainon lisäämistä, mikä toisi lisää tuottoja.
Murto ei pidä todennäköisenä, että eläkkeisiin kohdistettaisiin suoria leikkauksia. Indeksien tarkistukset taas voisivat olla mahdollisia.
– Pitkässä juoksussa jos katsotaan, niin nimellisiä eläkkeitä ei olla leikattu, siinä on ikään kuin myös perustuslain suoja. Isompi kysymys on, millä tavalla niitä eläkkeitä indeksoidaan, Murto sanoo.
Katso Uutisextran kaikki jaksot Katsomosta.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
09:39
Karhu liikkui Lieksan keskustassa
-
09:39
Venäjä on sulkenut kaksi lentokenttäänsä – tämä tilanteesta tiedetään
-
09:38
Huuhkajien luottopelaajan jalka murtui – sivuun kuukausiksi
-
09:31
Kanadan romahdukselle armotonta kuittailua jopa jääkiekkoliitolta
-
09:11
Nordean häiriöstä lisätietoa – "Olemme pahoillamme"
-
09:09
Tässä ovat uudet Vain elämää -artistit
-
08:49
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
08:40
Kanadan NHL-tähtien totaalinöyryytys lähellä – MM-areenan uumenissa paljonpuhuva hetki: "Näin on, saatana!"
-
08:34
Tulli paljasti jättimäisen savukkeiden salakuljetuksen – näin rikolliset toimivat
-
08:22
Kuorma-auton lava unohtui pystyyn – näin pahaa jälkeä se aiheutti vilkkaassa risteyksessä
-
07:56
Susanna Tapani vei joukkueensa finaaliin – nousi taas jatkoeräratkaisijaksi
-
07:53
Yksi ihminen pelastettiin tulipalosta Helsingissä
-
07:49
Leijonien maaleista lähes puolet on syntynyt identtisellä kaavalla – Olli Jokinen kertoo, mistä on kyse
-
07:40
Matala testosteronitaso vaaraksi miehelle – tutkimus havaitsi kohonneen kuolemanriskin
-
07:27
Baltimoren siltaturmasta uutta tietoa – jättialus kärsi useista sähkökatkoista
-
07:25
Venäjä: Ukraina tehnyt "massiivisen" ATACMS-iskun Krimille
-
07:01
Leijonissa loistaa nyt "erilainen Kapanen" – merkittävä paljastus sensaatiopelaajan NHL-virityksistä
-
06:51
Florida ei saanut sarjaa poikki – vastustaja nappasi Anton Lundellia kurkusta
-
06:31
Nämä ovat yleisimmät mokat inssissä – autokoulunopettaja muistaa yhden oppilaan nerokkaan hoksauksen
-
06:29
Olli Jokiselta kutkuttava tieto NHL-supertähdestä – "Helenius kuulostaisi aika hyvältä"
-
Lataa lisää