Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Arvokkaita samppanjoita ei tohtisi ostaa "sikana säkissä" tai nauttia niitä niille epäedullisella tavalla. Samppanja-asiantuntija neuvoo, miten toimia.
Samppanja-asiantuntija Essi Avellan kertoo Huomenta Suomen lähetyksessä, että kaikessa on kyse makuasioista – myös samppanjassa.
Vinkit samppanjan maisteluun
- Hyvä lasi: riittävän iso ja tulppaanin mallinen
- Viiniä voi hieman pyöräyttää lasissa, mutta kuohuviinissä aromit tulevat nenään ilmankin
- Ensin nuuhkaisu, sitten sopiva määrä viiniä suuhun, jota voi hieman pyöritellä suussa ja tarkkailla, miltä kuohu tuntuu suussa
Master of Wine -tittelinkin hankkineen Avellanin mukaan samppanjan kuplat kertovan sen laadusta. Kuitenkin tärkeämpää kuin se, miltä kuplat näyttävät lasissa on se, miltä ne tuntuvat suussa.
– Yleensä pienet ja kestävät kuplat ovat laadukkaan samppanjan merkki, Avellan sanoo.
Myös kuohuviinin väristä voi päätellä asioita.
Katso yllä olevalta videolta, millaisia piirteitä ja makuja samppanjasta voi löytyä ja mitä voi päätellä samppanjan etiketistä.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Avellanin mukaan viini on yleensä enemmän vihreänkeltainen nuorena, jos se on tehty vaaleammista rypälelajikkeista kuten Chardonnaysta.
Jos viinissä on käytetty paljon punakuorisia lajikkeita, kuten Pinot noiria, silloin se on usein Avellanin mukaan persikkaisempi väriltään.
– Nuori viini on vaaleampi ja keltaisempi ja kypsä enemmän kullankeltaisen värinen, Avellan kertoo.
Katso myös: Makutestissä suomalaisten suosimat cava-kuohuviinit – näin Alkon kallein cava pärjäsi
Aiheeseen liittyvää:
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Parhaat ruokaohjelmat
-
Kaappaus keittiössä
Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto