Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Kari Aihinen neuvoo, mitä muuta grilliin kannattaa sujauttaa kuin makkaraa ja lihaa.
Grillaamisen onnistumisen takaamiseksi tärkeintä on hyvä ja laadukas grilli, sanoo ravintoloitsija ja kokki Kari "Kape" Aihinen.
Huomenta Suomen haastattelussa Aihinen kertoo, että suomalaisten kaksi perisyntiä grillaamisessa ovat se, ettei grilli ole tarpeeksi kuuma sekä se, että ruoka kypsennetään ylikypsäksi.
Myös monipuolisuutta voisi lisätä ja suomalaisten suosikkigrillattavan eli makkaroiden lisäksi grilliin kannattaisikin sujauttaa jotain myös vihannesosastolta.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Aihisen mukaan grillata kannattaa laajalla skaalalla, eli lihan lisäksi grilliin voi sujauttaa esimerkiksi kurkkua, salaattia, tomaatteja tai vesimelonia.
– Vesimelonin grillaus on mahtavaa, se on vähän häiriintyneen oudon, mutta superhyvän makuinen. Silloin pitää grillin olla todella todella kuuma, koska se [vesimeloni] on pääsääntöisesti vettä ja se vaatii kovan, hyvän grillatun pinnan. Siihen päälle fetajuustoa, paahdettua pekonia tai chorizoa – aijaijai, antaa palaa, Aihinen fiilistelee.
Lihaosastolta suomalaiset voisivat Aihisen mukaan uskaltautua kokeilemaan myös isompia ruhonosia, jotka vaativat pidempää grillaamista.
Aihinen kehottaa pitämään silmät auki myös kaupan vihannesosastolla ja tehdä enemmänkin ateriakokonaisuuksia kuin sujauttaa grillin lämpöön ainoastaan lihaa.
Lue myös: Paras tapa grillata makkarat ja muut varmat vinkit – jos hallitset nämä, olet makkaramestari!
Katso myös: Grillaus parvekkeilla on sallittua, mutta osaavatko ihmiset säilyttää grilliensä kaasupulloja oikein?
Aiheeseen liittyvää:
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
Eemeli Väyrysen lohikeitto