Saako toisen pankkikortilla maksaa, jos siihen on saanut luvan?
"Hei haetko mullekin, tossa on kortti ja pin-koodi on..".
Kuulostaako tutulta?
Oma maksukortti tulee helposti ojennettua kaverin tai puolison kouraan aurinkoisella terassilla tai yökerhossa, tai vaikka ihan ruokaostoksia varten, mutta se on monestakin syystä huono idea – vaikka kortin omistaja olisikin antanut luvan kortin käyttämiseen.
Nordean kehitysjohtaja Tanja Eronen muistuttaa, että pankkikortti ja sen tunnusluku ovat henkilökohtaisia, eikä niitä saisi koskaan luovuttaa kenellekään toiselle.
Lue myös: Tämä verkkohuijauksilta suojautumiseen liittyvä ohje on jo vanhentunut: "Ei enää pidä paikkaansa"
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Luovuttamalla pankkikortin ja sen tunnusluvun jollekin toiselle laajentaa sitä mahdollisuutta, että päätyy rikoksen uhriksi tai huijatuksi.
Jos epäillään, että henkilö käyttää jonkun toisen korttia, se otetaan häneltä pois.
– Myös jos käy ilmi, että se, kenelle kortti on myönnetty, antaa muiden ihmisten käyttää korttia, kortti voidaan ottaa tältä henkilöltä pois, Tanja Eronen kertoo.
Kortin luovuttaminen toiselle ihmiselle on kortin myöntämisehtojen vastaista.
– Se vaikuttaa myös korvattavuuteen, jos tapahtuu huijauksia tai muuta, jos korttia on käyttänyt vastuuttomasti.
Lue myös: Muista tehdä tämä nettipankissasi ennen kuin lähdet ulkomaille – säästyt ikävältä yllätykseltä
Katso myös: Pankkihuijausten määrässä räjähdysmäinen kasvu
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää