Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Kuljettaja jos toinen on päivitellyt rallin MM-sarjan uutta pistelaskujärjestelmää. Kroatian MM-rallin jälkeen sen kummallisuutta päivittelivät muun muassa mestarikuskit Sébastien Ogier ja Ott Tänak.
Täksi vuodeksi käyttöön otetulla uudella pistelaskujärjestelmällä kuskien piste-erot yksittäisessä rallissa tapaavat jäädä pieniksi. Samoin tapaa jäädä rallivoiton merkitys pisteellisesti.
Nykyään isoimmat pisteet jaetaan lauantain jälkeisistä tuloksista – kyseiset pinnat ovat tosin ehdollisia ja vaativat kilpailun viemistä maaliin. Sunnuntain nopeimmille jaetaan myös pisteitä, ja kilpailun päättävältä Power Stageltakin on jaossa omat pinnansa.
Kroatian MM-rallissa kisan neljän kärki sai lopulta pisteitä seuraavasti: voittaja Sébastien Ogier 21, kakkonen Elfyn Evans 19, kolmonen Thierry Neuville 19 ja nelonen Ott Tänak 20. Kärkinelikko mahtui siis kahden pisteen sisään ja kisan nelonen Tänak sai lopulta toiseksi parhaat paunat.
Jos Ogier ei olisi ollut Power Stagen nopeimpia ja saanut siitä kolmea pistettä, hän olisi voinut saada kisasta voitosta huolimatta vasta neljänneksi suurimmat pinnat.
"Pisteitä kaikille"
Tutusti vain osan kaudesta kisaava Toyota-konkari Ogier ei sulata nykyistä pistelaskua.
– Nautitaan tästä voitosta. Ei ajatella pisteitä. Onneksi en kilpaile mestaruudesta, koska tämä on... uskomattoman väärin, ranskalainen kommentoi MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala paljasti, kuka Toyota-kuski ei aja seuraavaksi pisteistä: "Jää ulkopuolelle"
Kahdeksankertainen maailmanmestari kärjisti, ettei kukaan ymmärrä systeemiä, jossa "pisteitä annetaan kaikille".
– Saamme kaikki samat pisteet.
Ogier myös harmitteli, ettei talli saa voitosta kovin suurta hyötyä. Ei kovin mukavia ajatelmia ranskalaisen uran 100. MM-sarjan palkintokorokesijan jälkeen.
"Aika uskomatonta"
Hyundain Ott Tänak ei hänkään kaihtanut kertoa näkemystään. Vuoden 2019 maailmanmestari hymähteli kommentoidessaan sitä, että hän sai lopulta kisasta toiseksi eniten pisteitä.
– Aika uskomatonta, virolainen murjaisi.
Tänak sanoi jopa olevansa pistemielessä Ogierin kannalta ilahtunut, että kisan voittaja "sai tuloksen" Power Stagelta. Vaikka virolaisenkin pistepotti rallista oli mukava, hän katsoi tilannetta laajemmin.
– Meidän täytyy olla iloisia tällä kertaa, mutta yleisesti sanoisin, että voittajan pitäisi ehdottomasti pystyä juhlimaan vähän enemmän.
MM-sarjan tilanne pysyy toki nykyjärjestelmällä lähtökohtaisesti jännempänä, mutta kiitosta systeemi ei ole pahemmin lajipiireissä kerännyt – päinvastoin.
Kuuntele Ogierin kommentit ylälaidan videolta ja Tänakin mietteet alta. Ogier vastaa myös muun muassa siihen, olisiko hän uransa alussa voinut uskoa 100 palkintokorokesijaan.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
Lataa lisää