Tiedotteen mukaan yhtiön hallitus ja Lehmus sopivat asiasta yhteisesti. Lehmus jatkaa tehtävässä, kunnes hänen seuraajansa aloittaa.
Nesteen toimitusjohtaja Matti Lehmus jättää tehtävänsä, kertoo yhtiö tiedotteessaan.
Lehmus on toiminut tehtävässä toukokuusta 2022 lähtien.
Neste kertoo, että Lehmus jatkaa toimitusjohtajana kunnes hänen seuraajansa aloittaa.
Yhtiön kertoo aloittaneensa uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.
Yhtiö kertoi viime viikolla vertailukelpoisen käyttökatteensa laskeneen tammi-maaliskuussa 551 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 830 miljoonasta eurosta. Lehmus kertoi tuolloin, että poliittisten lakkojen negatiivinen vaikutus oli ollut 10–15 miljoonan euron luokkaa.
Uusiutuvissa tuotteissa vertailukelpoinen käyttökate putosi tammi-maaliskuussa 242 miljoonaan euroon vertailukauden 415 miljoonasta eurosta. Lehmuksen mukaan tähän vaikutti uusiutuvan dieselin selvästi heikentynyt markkina.
Nesteen liikevaihto puolestaan laski markkina- ja myyntihintojen laskun myötä. Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa. Vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Nesteen organisaatiomuutos tuli valmiiksi tammi-maaliskuun aikana. Maaliskuussa Neste kertoi, että se vähentää Suomessa noin 320 työtehtävää. Yhtiö yhdisti kolme uusiutuvien tuotteiden liiketoimintayksikköään.
Lisäksi Neste arvioi, että muualla maailmassa vähennetään noin 70 työtehtävää.
Tulosjulkistuksen yhteydessä kerrottiin, että Nesteen painopisteitä ovat tänä vuonna esimerkiksi uusiutuvan lentopolttoaineen myynnin merkittävä kasvu ja kulurakenteen virtaviivaistaminen.
Kuluvan vuoden markkinanäkymiin heijastuvat geopoliittiset jännitteet. Maailmantalouden näkymien ja geopoliittisen tilanteen epävarmuus jatkuu, minkä odotetaan aiheuttavan markkinoiden epävakautta myös jatkossa. Öljytuotteissa geopoliittiset jännitteet vaikuttavat yhä jalostusmarkkinoihin.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää