Norjan hiihtoliitto esitteli keskiviikkona tulevan maastohiihtokauden maajoukkueensa. Therese Johaugin nimeä ei kuitenkaan listalta löytynyt. Hiihtolegendan varalle on kuitenkin erityinen sopimus valmiina, mikäli hän aikoo osallistua ensi kevään Trondheimin MM-hiihtoihin.
Johaug on tehnyt paluun kisaladuille tänä vuonna ja hän voitti muun muassa ylivoimaisesti kultaa Norjan mestaruuskisoissa. Kuitenkaan vahvistusta sille, että Johaug aikoisi osallistua Trondheimin MM-kisoihin ei ole vielä tullut. Norjalainen on kuitenkin todennut, että häntä kiinnostaa kisoissa hiihdettävä 50 kilometrin kilpailu.
Norjan naismaajoukkueen päävalmentajalta Sjur Ole Svarstadilta kysyttiin keskiviikon lehdistötilaisuudessa Johaugin tilanteesta liittyen tulevaan kauteen, mutta tämän vastaus jätti jälkeensä kysymysmerkkejä.
– Pääsin onneksi hiukan harjoittelemaan hänen kanssaan ja hän näytti mielestäni motivoituneelta. En kuitenkaan tiedä, mitä hän aikoo tehdä, Svarstad sanoi Expressenin mukaan.
Svarstad oli avoimempi tilaisuuden jälkeen Norjan Dagbladetille.
– Meillä on ovi auki Therese Johaugia varten. Jos hän haluaa hiihtää, niin emme aio estää sitä, Svarstad kertoi ja myönsi, että Johaugilla on erityinen sopimus.
Norjan nimetystä joukkueesta puuttuivat Johaugin lisäksi terveyshuolista viime vuosina kärsinyt Ingvild Flugstad Östberg sekä Helene Marie Fossesholm.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
Lataa lisää