Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Uutisoin viime keväänä Roman Eremenkon siirtyvän FC Hongan riveihin ja tuovan samalla mukanaan uuteen ryhmäänsä takuuvarman laatutakuun. Nyt, noin vuoden päivät myöhemmin, tismalleen samat sanat pätevät IF Gnistanin riveissäkin Eremenkon kohdalla, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Timo Innanen.
37-vuotias tähtipelintekijä kertoi MTV Urheilulle avoimesti viime syksynä aiempien vuosien vaikeistakin ajoistaan, mutta onneksi ne ovat jo kaukana takana päin.
Eremenko on ollut jo pidempään henkisesti ja fyysisesti erinomaisessa iskussa, joten Oulunkylän innokas kotiyleisö saa toivottaa hyvillä mielin miehistöönsä maineikkaan syöttötaiturin, jonka pelinäkemys on kansainvälisessä vertailussakin huippuluokkaa. Veikkausliigassa nähdään ani harvoin Mestarien liigassa urallaan korkealla tasolla tahkonneita tekijöitä. Muistakaa se, arvon futiskannattajat.
Peliväline yläjalalla haltuun pehmeästi keskialueella, sen jälkeen pieni vilkaisu selkä suorana eteenpäin ja sitten terävä, juuri oikean kovuinen syöttö laiturille täyteen vauhtiin. Tätä melko eleetöntä konkarin tarjoamaa herkkua lienee tiedossa jo piakkoin Veikkausliigakentillä.
Täyteen pelikuntoon pääseminen vienee toki aikaa Eremenkolla, mutta sen jälkeen hän tuo Gnistaniin pallolliseen peliin roimasti lisäarvoa panoksellaan. Vaikka helsinkiläinen sympaattinen lähiöseura on aloittanut – eritoten odotuksiin nähden – pirteästi liigakautensa, on kuherruskuukausi piakkoin väistämättä ohitse.
Aggressiivinen ja dynaaminen pelitapa on osoittanut kiistatta toimivuuttaan alkukierroksien aikana, mutta Jussi Leppälahden miehistön suoritustaso punnitaan luonnollisesti vasta pitkässä juoksussa.
Leppälahden kannalta tilanne on nyt vähintäänkin kelvollinen. Kun joukkueessa on entisten Suomen maajoukkuepuolustajien Jukka Raitalan ja Juhani Ojalan kaltaiset kokeneet pelilliset ja henkiset johtajat, ei pitäisi olla hädän päivää sarjapaikan suhteen, vaikka vaikeita vaiheita nousijajoukkueella on vielä taatusti luvassa. Eremenko puolestaan on kaivattu pelillinen liideri, joka pitänee kaksikon tavoin kovaa vaatimustasoa yllä ryhmässä.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää