Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
MM-sarjaan tuli täksi kaudeksi uusi pisteenlaskusysteemi, mikä vaikutti jo lähtökohtaisesti olevan "petojen sukua" eli susi jo syntyessään. Viikonloppuna Kroatian MM-rallissa pistesysteemi näyttäytyi koko karuudessaan.
MM-sarjassa jaetaan tällä kaudella pisteitä kolmeen otteeseen kilpailun aikana. Ensimmäiset ehdolliset pisteet ovat jaossa jo lauantai-illan päätteeksi. Nämä pisteet saadakseen autokunnan tulee kuitenkin selvitä maaliin asti sunnuntaina. Tämän jälkeen jaetaan pisteet vielä sunnuntain nopeimmille ja sitten vielä erikseen vanhaan malliin pisteet Power Stagelta viidelle nopeimmalle.
Sekavalta kuulostava systeemi on aiheuttanut jo hämmentäviä tilanteita moneen kertaan tällä kaudella. Jo kauden toisessa kisassa Ruotsissa kävi niin, ettei rallin voittanut Esapekka Lappi saanutkaan rallista suurinta pistepottia.
LUE MYÖS: Rallivoittaja Sébastien Ogierin kuppi nurin: "Uskomattoman väärin" – Ott Tänakilta tiukka murjaisu
Viikonloppuna ajetussa Kroatian MM-rallissa kilpailun voittanut Sebastien Ogier sai kyllä suurimman pistepotin, mutta vain niukasti. Ogier sai 21 MM-pistettä, mutta myös loput kärkikuljettajat palkittiin lähes samanlaisella pistepotilla. Yleiskilpailussa neljänneksi yltänyt Hyundain Ott Tänak sai vain yhden pisteen vähemmän kuin Ogier, ja toiseksi ja kolmanneksi yltäneet Elfyn Evans ja Thierry Neuville ottivat viikonlopusta mukaan 19 MM-pistettä kumpainenkin.
– Nautitaan tästä voitosta. Ei ajatella pisteitä. Onneksi en kilpaile mestaruudesta, koska tämä on... uskomattoman väärin, ranskalainen sanoi MTV Urheilulle.
Rallin MM-sarjan uutta pisteenlaskusysteemiä voisi kutsua "sosiaalidemokraattiseksi". Kaikki saavat pienet muruset, mutta kukaan ei pääse pisteillä rikastumaan.
– Se on itse asiassa aika hyvin sanottu, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala naurahti MTV Urheilulle.
– Se on tässä se isoin juttu, että voitolla ei ole enää merkitystä. Pisteitä ajatellen ei ole suurta merkitystä sillä, että voitatko vai et. Riittää kun ajat vain tasaisesti lauantaina ja sunnuntaina. Todella vaikeaa on tehdä eroja, Latvala jatkoi.
Latvala muistutti, että uusi systeemi on tehnyt myös toisen ison muutoksen.
– Kun keskeytät koko rallin niin, että sinulta putoaa kaksi autoa pois, niin se on täysi katastrofi. Koska on niin vaikea tehdä eroja, Latvala huomioi.
Latvala sanoi suoraan, että pisteenlaskusysteemiä pitäisi muuttaa.
– Kyllä jotain pitäisi tehdä. Voittamisella pitää olla arvoa. Sen pitää olla niin, että jos voitat rallin, niin sillä teet eroa pisteissä muihin. Tällä hetkellä se ei ole niin, eikä palkintosijoilla ole sellaista merkitystä, mikä niillä pitäisi olla. Neljäs sija on nyt tosi hyvä sija ja sillä tulee tosi paljon pisteitä. Sillä pitää olla enemmän merkitystä, kun olet palkintokorokkeella, Latvala vaati.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää