Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
Kokoomuksen useiden vaalien Helsingin ääniharava, kansanedustaja Jaana Pelkonen aikoo jättää politiikan ainakin toistaiseksi, kertoo Ilta-Sanomat.
Vuodesta 2011 kansanedustajana toiminut Pelkonen ei aio asettua ehdolle tulevissa kuntavaaleissa vuonna 2021 tai eduskuntavaaleissa, jotka siintävät kolmen vuoden päässä.
Ennen politiikon uraansa Pelkonen tuli tunnetuksi television viihdeohjelmista. Hän oli muun muassa juontamassa Suomen isännöimiä Euroviisuja vuonna 2007. Nyt hän on tekemässä paluuta juontotehtäviin.
– Minulta kysytään välillä, että olenko televisiossa siksi, että kalastelen ääniä itselleni. Nyt voin sanoa, että en todellakaan tee niin, koska en lähde ehdolle seuraavissa vaaleissa, Pelkonen kerto Ilta-Sanomille.
Pelkonen kertoo tekevänsä eduskuntatyötään täysillä kuluvan kauden loppuun, mutta hiljalleen hänen mieleensä on kypsynyt päätös, että kolmen vuoden kuluttua on aika tehdä jotain muuta.
– On aika antaa tilaa muille. Tekemistä on Suomessa vielä vaikka kuinka paljon, mutta uskon, että muutkin voivat jatkaa tästä, Pelkonen jatkaa IS-haastattelussa.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää