Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen jättää tehtävänsä.
Hiihtoliitto kertoi perjantaina, että toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen jättää tehtävänsä osana liiton muutosprosessia. Prosessin "tavoitteena on johtokunnan johdolla määritellä vaadittavat muutostarpeet toiminnan kehittämiseksi ja selkeyttämiseksi", Hiihtoliiton tiedotteessa kerrotaan.
Hämäläinen jatkaa Hiihtoliitossa asiantuntijaroolissa kesäkuun loppuun saakka. Hän ehti toimia Hiihtoliiton toiminnanjohtajana syyskuusta 2019 lähtien. Aiemmin Hämäläinen toimi Vierumäen valmennuskeskuksen johtajana vuodesta 2013. Hämäläinen on toiminut Hiihtoliitossa maastohiihdon naisten joukkueen valmentajana vuosina 2002–2006. Vuosina 2006–2009 hän valmensi maajoukkuetasolla Saksassa.
– Ismon toimikausi on ollut erittäin haasteellinen ja yhteiskunnallinen tilanne on auttamatta heijastunut toimintaan. Tällä hetkellä meillä on iso muutostarve ja tulevaisuuden rakentaminen vaatii uudenlaista tekemistä. Näin ollen vaikeitakin päätöksiä on tehtävä. Meidän tulee kyetä uusiutumaan, kehittämään toimintaamme sekä määritellä uudelleen, mitä Hiihtoliitto on tulevaisuudessa. Haasteemme johtuvat pitkälti taloustilanteesta, mutta meidän on kyettävä kehittämään myös rakenteita ja toimintakulttuuria. Tehty ratkaisu on ensimmäinen askel muutoksessa, Hiihtoliiton puheenjohtaja Sirpa Korkatti sanoo tiedotteessa.
Hiihtoliitto on viime vuosina paininut raskaiden talousvaikeuksien kanssa. Maaliskuussa liitto tiedotti tehneensä kesäkuusta 2022 lokakuun loppuun 2023 kestäneellä tilikaudella 1,28 miljoonan euron tappiot. Hiihtoliiton markkinointiyhtiö Nordic Ski Finland Oy:n tulos oli 632 000 euroa alijäämäinen. Yhtiölle tuli roimasti lunta tupaan kahden tappiollisesti järjestetyn Helsinki Ski Weeksin seurauksena.
Hiihtoliitto aloitti viime kesänä koko henkilöstöä koskeneet lomautukset ja säästötoimenpiteet, joilla se tähtäsi yli 400 000 euron säästöihin. Vaikea taloustilanne näkyi myös päättyneen maailmancup-kauden kauden aikana. Esimerkiksi Pohjois-Amerikan maailmancupin osakilpailuihin matkusti säästösyistä normaalia pienempi suomalaisjoukkue.
Hämäläinen sanoo tiedotteessa viimeisen vuoden olleen raskas koko organisaatiolle.
– Muutoksen eteenpäin vieminen vaatii johtokunnalta ratkaisuja ja tässä kohtaa se tarkoittaa, että jatkan organisaatiossa asiantuntijaroolissa erikseen sovituissa asioissa kesäkuun loppuun saakka. Haluan kiittää ajasta, jonka olen saanut työskennellä suomalaisen lumiurheilun eteen. Olen saanut työskennellä hienojen ihmisten kanssa, jotka ovat intohimoisesti pyrkineet edistämään lajiemme kehitystä, Hämäläinen kertoo.
Hiihtoliiton tiedottaa uuden toiminnanjohtajan hakuprosessista myöhemmin.
Jaana Pelkonen: "Tätä ei olisi pitänyt lähettää..."
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
Lataa lisää